Flipped Learning in Finland

It was an honor to be a keynote speaker this week at the Inverted Classroom and Beyond 2020 -conference in Austria. I thank the committee for the possibility to write an article to the conference proceedings  Tagungsband zur Tagung Inverted Classroom and beyond 2020 . In my presentation, I wanted to direct attention towards the support teachers need when they start to flip. Not only theoretical and practical support are needed but also emotional support. What hampers the reforming of schools and teaching is the fact that the traditional teaching is considered to be the most deeply ingrained and valuable of the approaches to teaching. It is as if the traditional teaching should be learned before one can even start trying anything else. The problem is significant, because experimentation is limited when one declares traditional teaching to be more valuable or more effective than other forms of teaching. This more likely means a quick return to the traditional teaching even after mi...

It is sad that even in the country like Finland, which education system is regarded as one of the best in the world, assessment is commonly talked without the context of learning. We should put more focus on what we are talking about when we are talking about assessment for learning (formative assessment). Formative assessment is for learning, not for the judgment of learning. A right starting point for the conversation about assessment is not what tools should be used to measure learning outcomes and how well we can put students in line based on their competence. The right starting point is the goals of learning and our understanding about teaching. In their highly cited article, Scardamalia and Bereiter’s (1991) introduced three idealised models of teaching. In  model A , the focus is on getting the teacher’s job done and learning is thought to be a by-product of this activity. The student is required to show activity in the tasks given by the teacher and needs to do it as inst...

Sain kunnian tulla kutsutuksi Miia Savaspuron uutuusteoksen ITSEOHJAUTUVUUS tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, MITEN sellainen ollaan julkkareihin Ellun Kanojen toimistolle. Kiitos Miia myös siitä, että saan olla teoksesi koulumaailman hörhö. Aamupala on maukasta ja makustelen seinälle valaistua tekstiä: ”Tänään puhutaan luottamuksesta, ihmiskuvasta, vallasta ja vastuusta. Eli itseohjautuvuudesta! Ilman hypeä.” Tilaisuuden puhujina ovat Savaspuron lisäksi tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta, OP:n toimitusjohtaja Timo Ritakallio, Nicolas Dolenc human catalyst Smartly.io:sta sekä Aalto yliopiston ohjelmajohtaja Laura Sivula. Sydänalaani kuumottaa ja huomaan miettiväni ehkä ensimmäistä kertaa, mitä on minun henkilökohtainen itseohjautuvuuteni. Se on ennen kaikkea uskallusta tarttua koulumaailman epäkohtiin ja uskallusta haastaa näkemys oppimisesta, mikä väistämättä pakottaa haastamaan näkemyksen myös oppimisen arvioinnista. Kun mietin omaa itseohjautuvuu...

Arvioinnista käytävässä keskustelussa näkyy opettajien huoli jaksamisesta. Osin se kumpuaa siitä, ettei formatiivisen arvioinnin tarkoitusperiä ole kouluissa täysin ymmärretty. Formatiivinen arviointi on oppimista varten, ei oppimisen arvostelua varten. Se, kuinka onnistuneesti oppilaat voidaan laittaa osaamisensa mukaiseen paremmuusjärjestykseen, ei ole tae arvioinnin hyvyydestä tai oikeudenmukaisuudesta. Arvioinnin hyvyys on punnittava suhteessa perusopetuslakiin ja opetussuunnitelman asettamiin velvoitteisiin. Vaaditaan paljon työtä, jotta oppimisen aikainen arviointi juurtuu osaksi opettajan toimintaa ja arvomaailmaa. Jotta opettajasta tulee itseohjautuva arvioinnin kehittäjä, kolmen psykologisen perustarpeen on toteuduttava: tarve autonomisuudesta, tarve kompetenssista ja tarve yhteenkuuluvuudesta. Autonomia tarkoittaa opettajan vapautta valita itse käyttämänsä toimintatavat. Lisäksi siihen kuuluu kyky kantaa vastuuta tekemistään valinnoista. Opettajan autonomia ei ole konteksti...

Sain kunnian tulla valituksi vuoden matemaattisten aineiden opettajaksi MAOL:in syyskoulutuspäivillä Joensuussa. Tämä titteli mielestäni oikeuttaa ja velvoittaa minut puhumaan koulun ja erityisesti matematiikan oppimiskulttuurin muutoksen puolesta. Koulun uudistamisen ongelma on, että niin sanottu perinteinen opetus ja siihen kytkeytyvä summatiivinen arviointi ajatellaan opettajuuden peruskaavaksi. Ongelma on suuri, koska kehitykselle merkataan rajat määrittämällä perinteinen opettaminen muita arvokkaammaksi tai tehokkaammaksi, ja siten kynnys palata pientenkin vastoinkäymisten jälkeen perinteiseen opettajajohtoiseen opetukseen on pieni. Olen kiinnostunut käänteisestä oppimisesta erityisesti ilmiönä, jolla on potentiaalia tukea opettajuuden ja koulun muutosta. Tässä muutoksessa ei ole kyse opetusmetodista. Kyse on enemmän tai vähemmän opettajaidentiteetin muutoksesta, joka vaatii käänteisen oppimisen käytännön sisäistämisen lisäksi uutta ymmärrystä itsestä opettajana sekä intohimoa...

Sain kunnian pitää arviointikoulutuksen professori Päivi Atjosen kanssa Itä-Suomen yliopiston sekä partneriyliopistojen flippareille. Kunnia tämä on kahdesta syystä. Ensinäkin olen omaa formatiivista arviointiajatteluani työstänyt Atjosen tutkimusten pohjalta. Toisekseen olen vain niin suunnattoman ylpeä siitä innosta ja volyymista, millä UEF:issa edistetään flippaamista. Ameba-tiimi on kasvatustieteellisesti pilotoitu tutkijaryhmä, joka on perustettu 2015 tukemaan flippauksen lisäksi yliopiston oppimisympäristöjen tutkimuspohjaista kehittämistä. Tiimi on kouluttanut satakunta UEF:in opettajaa flippaamisen saloihin. Arviointikoulutus pidettiin flipaten ja sen alustukseksi tekemäni kaksi lyhyttä opetusvideota löytyvät tästä linkistä . Ensimmäisessä videossa paneudun itseohjautuvuuteen. Toisessa videossa annan käytännön esimerkin sellaisesta formatiivisesta arvioinnista, jolla tuetaan tiedollisten tavoitteiden ohella itseohjautuvuuteen kasvamista. Itse koulutuksessa keskityttiin yliop...

Olen kirjoittanut tämän blogin kaikki aiemmat tekstini matematiikan oppimisen kontekstissa, koska sitä olen kehittänyt kokonaisvaltaisemmin. Poikkeuksellisesti kirjoitan tämän postauksen kemian kokeeseen liittyen. Kimmokkeena tekstiin toimii erään opettajan facebook -alustus, jossa hän toteaa: ”Olen pitkään pohtinut sitä, että muutamat oppilaat eivät osaa juuri mitään, ja siksi he istuvat kokeessa ahdistuneen näköisinä pyörittämässä kynää. Osa kirjoittaa jotain diipadaapaa, jonka korjaamiseen minulla hukkaantuu aikaa. On ilmiselvää, että tämä on turhauttavaa sekä oppilaalle että minulle. Ihanteellinen ratkaisu olisi tietysti keksiä opetusmenetelmä, jolla kaikki oppivat kiitettävästi. Koska emme elä ihannemaailmassa, mietin toista vaihtoehtoa kokeeseen: oppilas saisi valita, tekeekö kokeen oppikirjan kanssa vai ilman. Jos tekee kirjan kanssa, maksimiarvosana on 7 (tai 8?), eli sen saisi täysillä pisteillä. Oppilas oppisi ehkä edes jotain siellä koetilanteessa, eikä saisi nelosta. Osa ...