Mitä on yhdessä oppiminen?
Mitä eroa on käsitteillä yhteistoiminnallinen oppiminen (cooperative learning) ja yhteisöllinen oppiminen (collaborative learning)? Mitä tekemistä näillä on käänteisen oppimisen kanssa? Mielestäni suurin ero lähestymistapojen flipped classroom ja flipped learning välillä liittyy juuri yhteisöllisen toiminnan luonteeseen. Väitöskirjaani ei tosin olla vielä hyväksytty ja aika näyttää osunko tässä epäilyssä oikeaan vai en. Kyse flipped classroomissa ja flipped learningissä ei ole mistään selkeärajaisista suuntauksista vaan pikemminkin jatkumosta, jota määrittelevät mm. opettajan kontrolli ja pyrkimys oppilaiden itseohjautuvuuteen. Syytä lienee korostaa, ettei itseohjautuvuus tarkoita itseoppimista. Itseohjautuvuutta ei edes käsitteenä määritellä ilman yhteisöä ja sen siirtymävaiheesta käytetäänkin englanninkielistä nimitystä coregulation.
Kun opettajat puhuvat yhdessä oppimisesta, eivät he välttämättä puhu samasta asiasta. Yhteisöllinen oppiminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen eivät ole synonyymejä. Yhteisöllisellä oppimisella tarkoitetaan toimintakulttuuria, kun taas yhteistoiminnallinen oppiminen on ennemminkin työtapa tai vuorovaikutusrakenne, jossa pyritään yhteiseen tuotokseen. Kummassakin käänteisen oppimisen menetelmässä peräänkuulutetaan yhteisöllisyydestä saatavia hyötyjä, kuten myönteisiä vaikutuksia oppilaiden keskinäisiin suhteisiin, itsetuntoon, koulumyönteisyyteen, oppimismotivaatioon sekä epäitsekkyyteen. Yhteisöllisyyden perusajatukset kuitenkin poikkeavat näissä menetelmissä selkeästi toisistaan. Kärjistäen flipped classroomissa on kyse yhteistoiminnallisesta oppimisesta ja flipped learningissä yhteisöllisestä oppimisesta. Yhteisöllisessä oppimisessa oppilaat saavat halutessaan ottaa yhteisöstä hyödyn ilman opettajan asettamia velvoitteita toimia yhdessä. Tarkoituksena ei ole tuottaa mitään yhteistä tuotosta.
Tieteellisistä tutkimuksista löytyy viitteitä sille, että flipped learning oppimiskulttuurissa opiskelevat arvostavat kaverin kanssa työskentelyä aivan toisessa mittasuhteessa kuin perinteisesti opiskelevat. Kysyttäessä, mistä tekijöistä muodostuisi paras kurssi, he mainitsevat kaverin kanssa yhdessä tekemisen merkittävästi useammin kuin perinteisesti opiskelevat. Oppilaat eivät aina edes pidä opettajien kontrolloimista ryhmätehtävistä, saati näe niitä oman oppimisensa kannalta hyödyllisenä. Harvinainen ei ole sekään ajatus, että ryhmätyöt vievät liikaa aikaa todelliselta oppimiselta. Onko niin, että opettajan kontrolloima ryhmätyöskentely ei saa aikaan tunnetta oppilaan itseohjautumisessa siten kuin yhteisöllisessä oppimisessa? Kuinka iso merkitys on sillä, pakotetaanko oppilaat työskentelemään yhdessä vai annetaanko heille vaan mahdollisuus lyödä viisaat päänsä yhteen? Sellaistenkin oppilaiden on havaittu jatkavan yrittämistä ja kysyvän kaverilta apua käänteisessä oppimiskulttuurissa, joilla perinteisessä menetelmässä oli tapana odottaa kotitehtäviin valmiita vastauksia.
Miten ryhmiä sitten pitäisi muodostaa? Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, onko oppimisen kannalta homogeeninen vai heterogeeninen ryhmä paras. Heterogeenisissa ryhmissä syntyy helpommin tilanteita, joissa joudutaan selittämään ja perustelemaan asioita. On selvää, että homogeenisella ryhmällä, joka koostuu heikoista oppilaista, on rajoittunut kyky auttaa muita. Homogeenisissa ryhmissä hyvienkin oppilaiden on havaittu keskustelevan vähemmän keskenään ja perustelevan toimintaansa, koska he olettavat, että muutkin ryhmäläiset ovat ymmärtäneet käsiteltävän asian. Toisaalta on myös tutkimuksia siitä, että hyvät oppilaat työskentelisivät vähemmän tuloksellisesti ollessaan heterogeenisissa ryhmissä kuin homogeenisissa ryhmissä. Summa summarum: Opettajan ei pidä pyrkiä muodostamaan ryhmiä vaan mahdollistaa niiden muodostuminen. On hyvin todennäköistä että ryhmät muodostuvat kaveriperiaatteella. Kyse ei ole pelkästään asiasisällön oppimisesta vaan myös mukavasta yhdessäolosta, johon kuuluu sosiaalinen puhe.
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen eivät ole toisiaan poissulkevia toimintamalleja ja molemmilla on paikkansa koulumaailmassa. Yhteisöllisellä oppimisella on kuitenkin merkittävä rooli oppilaan itseohjautuvuuteen oppimisessa.
Kun opettajat puhuvat yhdessä oppimisesta, eivät he välttämättä puhu samasta asiasta. Yhteisöllinen oppiminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen eivät ole synonyymejä. Yhteisöllisellä oppimisella tarkoitetaan toimintakulttuuria, kun taas yhteistoiminnallinen oppiminen on ennemminkin työtapa tai vuorovaikutusrakenne, jossa pyritään yhteiseen tuotokseen. Kummassakin käänteisen oppimisen menetelmässä peräänkuulutetaan yhteisöllisyydestä saatavia hyötyjä, kuten myönteisiä vaikutuksia oppilaiden keskinäisiin suhteisiin, itsetuntoon, koulumyönteisyyteen, oppimismotivaatioon sekä epäitsekkyyteen. Yhteisöllisyyden perusajatukset kuitenkin poikkeavat näissä menetelmissä selkeästi toisistaan. Kärjistäen flipped classroomissa on kyse yhteistoiminnallisesta oppimisesta ja flipped learningissä yhteisöllisestä oppimisesta. Yhteisöllisessä oppimisessa oppilaat saavat halutessaan ottaa yhteisöstä hyödyn ilman opettajan asettamia velvoitteita toimia yhdessä. Tarkoituksena ei ole tuottaa mitään yhteistä tuotosta.
Tieteellisistä tutkimuksista löytyy viitteitä sille, että flipped learning oppimiskulttuurissa opiskelevat arvostavat kaverin kanssa työskentelyä aivan toisessa mittasuhteessa kuin perinteisesti opiskelevat. Kysyttäessä, mistä tekijöistä muodostuisi paras kurssi, he mainitsevat kaverin kanssa yhdessä tekemisen merkittävästi useammin kuin perinteisesti opiskelevat. Oppilaat eivät aina edes pidä opettajien kontrolloimista ryhmätehtävistä, saati näe niitä oman oppimisensa kannalta hyödyllisenä. Harvinainen ei ole sekään ajatus, että ryhmätyöt vievät liikaa aikaa todelliselta oppimiselta. Onko niin, että opettajan kontrolloima ryhmätyöskentely ei saa aikaan tunnetta oppilaan itseohjautumisessa siten kuin yhteisöllisessä oppimisessa? Kuinka iso merkitys on sillä, pakotetaanko oppilaat työskentelemään yhdessä vai annetaanko heille vaan mahdollisuus lyödä viisaat päänsä yhteen? Sellaistenkin oppilaiden on havaittu jatkavan yrittämistä ja kysyvän kaverilta apua käänteisessä oppimiskulttuurissa, joilla perinteisessä menetelmässä oli tapana odottaa kotitehtäviin valmiita vastauksia.
Miten ryhmiä sitten pitäisi muodostaa? Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, onko oppimisen kannalta homogeeninen vai heterogeeninen ryhmä paras. Heterogeenisissa ryhmissä syntyy helpommin tilanteita, joissa joudutaan selittämään ja perustelemaan asioita. On selvää, että homogeenisella ryhmällä, joka koostuu heikoista oppilaista, on rajoittunut kyky auttaa muita. Homogeenisissa ryhmissä hyvienkin oppilaiden on havaittu keskustelevan vähemmän keskenään ja perustelevan toimintaansa, koska he olettavat, että muutkin ryhmäläiset ovat ymmärtäneet käsiteltävän asian. Toisaalta on myös tutkimuksia siitä, että hyvät oppilaat työskentelisivät vähemmän tuloksellisesti ollessaan heterogeenisissa ryhmissä kuin homogeenisissa ryhmissä. Summa summarum: Opettajan ei pidä pyrkiä muodostamaan ryhmiä vaan mahdollistaa niiden muodostuminen. On hyvin todennäköistä että ryhmät muodostuvat kaveriperiaatteella. Kyse ei ole pelkästään asiasisällön oppimisesta vaan myös mukavasta yhdessäolosta, johon kuuluu sosiaalinen puhe.
Yhteisöllinen oppiminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen eivät ole toisiaan poissulkevia toimintamalleja ja molemmilla on paikkansa koulumaailmassa. Yhteisöllisellä oppimisella on kuitenkin merkittävä rooli oppilaan itseohjautuvuuteen oppimisessa.
